• +358 400 747 820
  • myynti [ ~ at ~ ] empresas.fi

Sulkava ja Juva

Sulkava

Sulkavan kaunis luonto suo upeat puitteet luonnossa liikkumiseen merkityillä patikointi-, hiihto- ja melontareiteillä. Juvalta Sulkavalle tuova melontareitti, Oravareitti, kiemurtelee pitkin jokia ja pieniä järviä, melojan ollessa keskellä aitoa järvi-Suomen luontoa, reitti on perhemelontaa sopiva. Vapaa-ajankalastajille on 16 000 hehtaarin yhtenäinen viehekalastusalue Saimaalla, Vekaran ylä- ja alapuolisissa vesistöissä. Soutajille ja muille vesillä liikkujille riittää vesialuetta, jota on 25 % kunnan pinta-alasta. Rantaviivaa on yhteensä 1100 km.

Sulkavalla järjestetään vuosittain lukuisia yleisötapahtumia, joista Sulkavan Suursoudut heinäkuun toisena viikonvaihteena kokoaa soutukansan Sulkavalle.


Nähtävyydet

Uitonrinteen puutalomiljöö

Sulkavan keskustassa oleva Saimaan rannan ja Mikkolantien välinen alue on valtakunnallisesti merkittäväksi luokiteltu ympäristö/ matkailunähtävyys. Alueella on useita mansardikattoisia rakennuksia ja perinteisiä pihapiirejä. Siellä sijaitsevat myös tärkeät matkailuun liittyvät kohteet: soutustadion, veneilykeskus Kulkemus, satama, matkailuinfo kahvila-puoti Alinassa sekä kesäisin toimiva paikallisia käsitöitä myyvä Kästyöpuoti.
Linnavuori, Linnavuorentie 306

Pisamalahden linnavuori on eräs Suomen arvokkaimmista muinaislinnoista. Linnavuorenlaelta löytyvät 1100-luvulta peräisin olevat puolustusvallin jäännökset. Linnavuori kohoaa n. 55 metrin korkeuteen Enonveden pinnasta.
Alueella retkisatama, grillipaikka ja wc.

Lue lisää

Linnavuori 360 panoraamakuva

Karttalinkki Linnavuorelle


Vilkaharju

Vilkaharju on n. neljä km pitkä maisemallisesti, geologisesti ja metsäluonnoltaan maakunnallisesti merkittävä harjualue Saimaan vesistöjen reunustamana, Sulkavalta n. viisi km Imatran suuntaan.

Luonnonsuojelualueena se on ollut vuodesta 1978.


Sulkavan kirkko, Kirkkotie 1

Puinen kaksoisristinkirkko on rakennettu 1822 valtionarkkitehti Bass'in suunnitelmien perusteella. Kellotapuli on vuodelta 1770 Petrell'in suunnittelemana.

Kirkkopihassa on hautakammio, mikä on rakennettu entisen poispuretun kirkon hirsistä Pistolekors-suvun vainajien hautojen suojaksi.

Kirkko avoinna 1.6.-31.8. klo 10-18 joka päivä.



Lohikosken kirkko, Kappelitie 12

Päätytornillinen pitkäkirkko 1930 luvulta. Kirkon on suunnitellut Ilmari Virkkala.

Kirkko avoinna 1.6.-31.8. ma-to klo 9-15, pe 8-13, puh, 015-673 267.



Telakanava, Lohilahdentie 1137

Yksi 1790 luvulla rakennetuista nk. Suvorovin kanavista. Muut kanavat ovat Kukonkanta Puumalassa ja Käyhkää ja Kutvele Ruokolahdella. Kanavat on rakennettu aikana, jolloin Ruotsi-Suomen ja Venäjän raja kulki Vekaransalmessa. Kanavat turvasivat matkat Olavinlinnasta Pietariin.

Telakanava on entisöity vv. 2007-08 Museoviraston toimesta.

Karttalinkki Telakanavalle



Rauhaniemen museoalue

Tukkilaismuseo ja Sulkavan Kyrsyänsalosta siirretty savupirtti pihapiireineen.
os. Vanha lossiranta 2, Sulkava.

Tiedustelut puh. 044 4175331 tai 044 4175215.

Lue lisää


Julunkivi

Julunkivi Sulkavan Lohikoskella, vanhojen metsien suojelualueella, on yksi Suomen suurimmista siirtolohkareista. Kiven korkeus on 12,5 metriä ja ympärysmitta lähes 60 metriä.

Julunkivi sopii mainiosti retkikohteeksi Saimaan rannan sijaintinsa ja kiven 'alla' olevan tulipaikkansa vuoksi. Kivelle on noin 700 metrin kävelymatka metsässä kulkevaa polkua pitkin.

Karttalinkki Julunkivelle



Juva

Juvan harmaakivikirkko

Näkyvin Juvan nähtävyyksistä on Juvan harmaakivikirkko (E. B. Lohrmann, 1863) ja kirkkopuisto, Vanha hautausmaa ja Tuulimylly. Siellä on myös Gottlundin Tupa, jossa K. A. Gottlund perimä­tiedon mukaan laulatti juvalaisia, kun hän keräsi merkittävän määrän runoja ja muuta kansanperinnettä vuosina 1815–16. Tuvan edessä on runonlaulajien muistokivi. Gottlundin kierros on 7 km:n pituinen luonto- ja kulttuurikierros, joka käsittää Juvan kirkonkylän kulttuurihistoriallisia kohteita sekä luonnonnähtävyyksiä. Kirkonkylä sijaitsee Jukajärven ja Salajärven välisellä kannaksella.

Muita kunnan nähtävyyksiä ovat muun muassa Koikkalan kirkko (M. Välikangas, 1959), Juvan museo ja Juvan karjalaisten museo, jotka sijaitsevat Partalan kuninkaankartanon rakennuksissa. Juvan museon perusnäyttely puolestaan on "Lehmä ja me". Ruotusotamiehen torppa ja Koskilammen torppa Kuosmalassa kertovat menneiden vuosisatojen elämästä. Nuijasodan muistomerkit Koikkalassa ja Remojärvellä. Rapion Mylly Juvan Paatelassa on Suomen vanhin edelleen toimiva mylly. Rapion Mylly ja Rapion Myllyteatteri ovat Juvan vetovoimaisimpia matkailunähtävyyksiä. Butiken på Landet -kauppa Wehmaan Kartanon vanhassa tallissa on myös nähtävyys, jossa hevosten tilalla on omaperäinen vaatekauppa. Saman kartanon pihapiirissä toimii myös englantilaistyyppinen teehuone TeaHouse of Wehmais, joka valittiin vuonna 2015 Suomen parhaaksi teehuoneeksi.

Juvan Hiidenmaalla sijaitsevat Enkelinpesäkivi, Kielkallion pyyntikuopat, Kirkkokivet Koikkalanmyllyllä ja Sarkasvuoren kalliomaalaukset kuuluvat Juvan luonnonnähtävyyksiin. Susipuisto Wolf Parkissa on nähtävänä koirasusia. Rävykoskella on mahdollisuus koskikalastukseen.

Laskettelukeskus Hasa palvelee talvisaikaan hiihtäjiä ja laskettelijoita. Monitoimihalli Sampola kirkonkylällä. Oravareitti on 57 kilometrin pituinen melontareitti Juvalta Sulkavalle. Paikkakunnalla on leirintä­alue Juva Camping. Vihreän Kullan retkeilyreitti kulkee Juvan, Sulkavan, Ranta­salmen, Joroisten ja Puumalan alueella, ja siellä on 500 kilometriä patikointireittejä, talvella hiihtolatuja.

 
Historiallisia ja luonnonnähtävyyksiä

Kololahden Hiidenkirnu

Hiidenkirnu, jääkauden muovaama taideteos Juvan Hiidenmaalla, Kololahti.
Hiidenmaan Enkelinpesäkivi

Hiidenmaan Enkelinpesäkivi, jääkauden aikainen siirtolohkare, joka perimätiedon mukaan on antanut suojaa vainoojilta isonvihan aikaan. Luolassa myös kalliomaalaus. Hiidenmaan polkureitin varrella, opaskarttoja saatavilla Juvan matkailuneuvonnasta. Lisätiedot opas-Tiinalta 0500-380032. Kannuslahdentie, Juva
Kirkkokivet

Juvan Koikkalanmyllyllä Ruokojärven rannalla sijaitsevat Kirkkokivet ovat joukko suuria jääkauden aikaisia siirtolohkareita. Rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla.


Kielkallion pyyntikuopat

Juvan Kielkalliossa esihistoriallinen pyyntikuoppa-alue kuvaa esi-isiemme suurriistan pyyntimenetelmää aikojen takaa.
Sarkasvuoren kalliomaalaukset

Uimasalon Sarkasvuoren kalliomaalaukset sekä Ristilammen esihistoriallinen kvartsilouhos vievät meidät aikamatkalle vuosituhansien taakse, erämaiset maisemat tekevät vaikutuksen kokeneeseenkin matkailijaan. Polku kalliomaalauksille ja kvartsilouhokselle on tällä hetkellä paikoin vaikeakulkuinen.
Ruotusotamiehen ja Koskilammen torpat

Miten ennen elettiin -siitä kertovat Ruotusotamiehen ja Koskilammen torpat Kuosmalan Siikakoskelle.  (Arvi Jääskeläinen p. 0400 252 425)


Ruotusotamiehen torppa

Krimin sodassa (1853-1856) haavoittunut Fredrik August Malmberg muutti torppaan 15.3.1860 ja siitä lähtien torppaa on kutsuttu Ruotusotamiehen torpaksi, jossa hän paranteli sodassa saamiaan haavoja. Sotahaavat eivät kuitenkaan koskaan parantuneet ja niinpä hän sai valtiolta pensioonia eli invalidieläkettä koko loppu ikänsä. Malmbergit omistivat torpan ja tilan 1960-luvulle saakka, jonka jälkeen Enonkosket ostivat sen. Viimeinen asukas torpassa Heikki Rimppi asui torpassa aina vuoteen 1983 saakka.


Koskilammen torppa

Koskilammen torppa, joka on rakennettu alunperin Lehkolan tilan niittysaunauksi. Koskilammen torppa itsenäistyi isossa jaossa, mutta karttojen puuttuessa se lohkottiin vasta 1922. Torpassa asusteli Myöhästen suku, josta viimeisimpänä Oiva vuoteen 1976 saakka. Oivan isää Kallea, viulua ja kaksirivistä haitaria soitellutta musiikin ystävää, kutsuttiin Humu-Pekaksi, joka mielellään järjesteli kiellettyjä nurkkatansseja.
Nuijasodan muistomerkit

Nuijasota 1596-97 ulottui myös Juvalle. Talonpojat ja huovit ottivat yhteen Koikkalassa 20.1.1597 ja Remojärvellä 21.1.1597. Näistä ensimmäisen kahakan muistomerkki on Koikkalan koulun vieressä ja toinen Tuhkalassa Halolanhovin tienhaarassa lähellä 5-tietä.